Mobiiliteknologia tuutoroinnin tukena

Opiskelijan oppimisprosessin tukemiseksi

I Movel-koulutus

Posted by mottu : 26.08.2009

Ensimmäinen ”Movel”-koulutus toteutettiin ACP-yhteydellä 26.8.2009. Pienten teknisten ongelmien (ACP-kuuluvuus) saattelemana Movel-latautui kuin latautuikin omaan kännykään ja ”viikkokysymyksiin” vastaaminen onnistui. Piti painaa nuolinäppäintä ylös, alas, oikealle ja vasemmalle tarpeen mukaan, ja kysymysten kohdalla valita mieluinen vastaus tai kirjoittaa omin sanoin vastaus. Näin ensikokemukset eivät olleet selkäpiitä karmivia, joskin kännykällä kirjoittaminen ei nyt mitenkään ole minulle mieluista. Mutta siis onnistunut kokemus ja tästä on hyvä jatkaa. Tämän kertainen kokemus oli ”opiskelijakokemus”. Ensi kerralla sit jo ihan oikea opettajakokemus. Tulevia koitoksia kohti hymyssä suin.  t. Maarit Ignatius

Mainokset

2 vastausta to “I Movel-koulutus”

  1. Sanna Kukkasniemi said

    Samassa koulutuksessa olin minäkin ja ihan samanlaiseen kännykkään ei meinannut sovellus latautua. Syy ei ollut kuitenkaan uuden ohjelman, vaan jostain syystä sillä kohtaa Web-yhteys ei suostunut pelaamaan. Sen sijaan esim. Google-haut onnistuivat mainiosti. Sitkeän yrittämisen jälkeen viimein löytyi ratkaisu (joskaan en tiedä, mitä tein), ja nyt sovellus pelaa hienosti.

    Tästä kuitenkin päästään kysymykseen, jota olemme pohtineet jo keväällä. Mikä on mobiililaitteen minimivaatimus? Voimmeko tulevaisuudessa odottaa, että kaikki ovat saavutettavissa kännykällä? Tässä ollaan (tai ehkä olemme olleet jo pitkään) kohdassa, jota joskus aikoinaan käytiin web-oppimateriaalien suunnittelussa: mitä voi esittää videotallenteena, jos opiskelijalla on vain hidas modeemiyhteys.

  2. mottu said

    Anna-Leena: Mobiilisovelluus ensimmäinen koulutustilaisuus meni ihmeen vaivattomasti, pientä ohjausta tarvitaan esim. ohjelman lataukseen alussa, mutta kysymyksiin vastaaminen oli helppoa. Jos sitten opettaja lähettää tekstiviestiä opiskelijalle/opiskelijoille, niin heidän tulee mennä vastaamaan moodleen. Tässä mietin kuinka saamme opiskelijat moodleen, mutta luulen että löydämme projektiryhmässä jonkinlaisen ratkaisun asiaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: